Harjoittelijoitamme

Tällä hetkellä tallilla tapaat:

  • Suvi Pikkumäki, hevostalouden ratsastuksenohjaaja- ja agrologiopiskelija, Hämeen ammattikorkeakoulu & Harjun OPK
  • Harrasteohjaaja Matleena Rahikainen, ratsastuksenohjaajaopiskelija, Harjun OPK

TOUKOKUU 2018 -

Olen Suvi Pikkumäki, -97 syntynyt opiskelija Jyväskylästä. Tulin Okeroisten Tallille toukokuussa 2018 tekemään agrologiopintojen ensimmäistä harjoittelua, joka kesti yhteensä viisi kuukautta. Harjoittelun päätteeksi päädyin hakemaan opiskelemaan Harjun oppimiskeskukseen ratsastuksenohjaajaksi. Suoritan ratsastuksenohjaajan opintoja Okeroisten Tallilta käsin ja jatkan samalla etänä myös hevostalouden agrologiopintoja HAMK:issa.

Okeroisten Tallista kiinnostuin alunperin koululla olleen ilmoituksen kautta. Aktiivipihaton ja ratsastuskoulun yhdistäminen, sekä laatutallitoiminta olivat kaikki itseäni kiinnostavia asioita hevosyrittäjyydessä, joten Okeroisten Talli tuntui luontevalta valinnalta harjoittelupaikaksi.

Työtehtäväni ovat olleet ja ovat edelleen monipuolisia. Perustallitöiden lisäksi työtehtäviin kuuluu nuorten hevosten koulutus, tuntien pito, ratsastus ja sosiaalipedagoginen hevostoiminta. Olen päässyt tutustumaan myös kengitykseen ja hevosyrityksen hallinnolliseen puoleen. Paljon pääsee itse tekemään ja oppimaan, kun lähtee avoimella mielellä ja reippaalla asenteella tekemään.

Jo tähän mennessä olen oppinut paljon hevosalalta. Erityisesti Matin ja Maijan kanssa nuorten hevosten kouluttamiseen tutustuminen on ollut valtavan antoisaa. Myös kengityksestä olen oppinut paljon tänne tullessa. Koko ajan opin uutta ja kehityn varmemmaksi hevosalan ammattilaiseksi. Voin suositella Okeroisten Tallia hyvillä mielin harjoittelupaikaksi muillekin.

KEVÄT 2018, MARRASKUU 2018 -

Olen Matleena Rahikainen -97 syntynyt opiskelija Mikkelistä. Aloitin opiskelemaan koulutussopimuksella ratsastuksenohjaajaksi Okeroisten tallilla marraskuun alusta 2018. Opiskelin Ypäjällä ensin harrasteohjaajaksi ja sieltä olin keväällä 2018 Okeroisissa työssäoppimassa neljä viikkoa. Tänä aikana kiinnostuin olisiko mahdollista opiskella ratsastuksenohjaajaksi koulutussopimuksella Okeroisten tallilla. Työtehtävinä minulla on perustallityöt, esim. tallin ja pihaton siivoukset, ruokkimista, yleistä talliympäristön siivoamista yms, tuntien pitoa. Lisäksi ratsastamista ja erityisnuorten sekä -aikuisten toiminnan ohjausta.

Harjoittelupaikan valintaan vaikutti tosi paljon aiempi harjoittelukokemus ja Okeroisten monipuoliset harjoittelumahdollisuudet.

Minulla ei varsinaisesti ollut tallia kohtaan mitään odotuksia tänne alunperin tullessani, odotin että työporukka on mukava, niin kuin se onkin! Olin Englannissa Kyra Kyrklundin luona työssäoppimassa 4,5kk syksyllä 2017 ja siellä tuli hyvä kuvaus todellisesta työelämästä ja sen kulusta, mutta Okeroisilla tuli nimenomaan todellinen kuva Ratsastuskoulun toiminnasta kyseisellä tallilla. Uutena asiana ratsastuskoulun toimintaan oli NoShouts -laitteet. Tosi käteviä, tykkäsin! Aktiivipihatto oli myös tosi kätevä. Tallilla kaikki asiat ovat hyvin, esim. tallilla on oma kengittäjä, jolta saa myös kengitysoppia ja hevosille saadaan aina saman tien uudet kengät jalkaan. Tallilla on kivat hevoset, mukavia asiakkaita ja erityisesti mukavat työkaverit, joiden kanssa onkiva tehdä töitä. Suosittelen ehdottomasti Okeroisten tallia muillekin opiskelijoille!

JOULUKUU 2017 - JOULUKUU 2018 

Olen Terhi Raatikainen, 18-vuotias opiskelija Kuopiosta. Opiskelen viimeistä vuottani ratsastuksenohjaajaksi Ylä-Savon ammattiopistolla hingunniemessä. Okeroisten tallia työssäoppimispaikaksi minulle ehdotti koulumme opettaja ja nettisivut katsottuani kiinnostuin paikasta. Kaikkein eniten kiinnosti nähdä aktiivipihaton ja ratsastuskoulun toiminta yhdessä. Mitään suurempia odotuksia minulle ei ollut tullessani. Työtehtäviin kuuluu ihan normaaleja tallitöitä eli tallien ja pihattojen siivous, hevosten ruokinta yms. Lisäksi pääsee pitämään tunteja, ratsastamaan, olemaan mukana nuorten hevosten koulutuksessa ja vetämään sosiaalipedagogista hevostoimintaa. Alunperin tarkoitukseni oli olla vain kaksi kuukautta, mutta päätin jäädä Okeroisiin ja käydä kouluni loppuun täällä. Olen tykännyt olla ja kokemus on ollut hyvä ja kehittävä. Uutta oppii ja varmuutta saa, kun pääsee tekemään paljon ja kun saa palautetta toiminnastaan. Voin kyllä ehdottomasti suositella tallia muillekin harjoittelupaikaksi.

KEVÄT 2018

Olen Mario Winberg, 17-vuotias Lahdesta ja opiskelen Harjun Oppimiskeskuksessa ensimmäistä vuotta ratsastuksenohjaajaksi.
Kuulin Okeroisten tallista koulultani kun etsin tallia kotiseudulta. Tallissa herätti kiinnostusta aktiivipihatto ja se oli hyvien kulkuyhteyksien päässä. Odotuksia minulla Okeroisten tallin suhteen ei ollut.
Pääsin työtehtävissä tekemään paljon uutta ja vanhaa. Työtehtäviin kuului talli ja pihatyöt, ratsastuskouluoppilaiden auttaminen ja ratsastus. Paljon muutakin pääsin tekemään, esimerkiksi auttamaan kengityksessä ja varsojen ratsastuksessa. Myös ratsastusnäytöt onnistuivat Okeroisilla.
Minun TOP-jakso oli lyhyt n.6 viikon pituinen. Lyhyestä ajasta huolimatta opin paljon uutta ja olen todella tyytyväinen Okeroisten talliin. Suosittelen Suzannin oppeihin menemistä kaikille!

HELMIKUU 2017- HUHTIKUU 2018

Moi! Olen Kati Johansson, -95 syntynyt ratsastuksenohjaaja-opiskelija Jämsästä. Innokas heppatyttö olen ollut pienestä asti, mutta ennen näitä opintoja maltoin kirjoittaa itseni ensin ylioppilaaksi. Kouluna multa löytyy Hingunniemi Kiuruvedeltä, mutta suurimman osan opinnoista olen suorittanut eri työpaikoilla. Okeroisten tallilla olen ollut helmikuusta 2017 lähtien laajennetussa työssäoppimisessa ja jatkan valmistumiseeni asti. Tallin löysin kun etsin netistä työssäoppimispaikkaa jossa pystyisin suorittamaan loput opintoni näyttöineen, joita olivat mm. ratsastusnäytöt ja ohjaamisen näytöt. Okeroisten tallissa puoleensa veti itseäni kiinnostanut aktiivipihatto, hienot puitteet sekä laatutalli-sertifikaatti loi myös tietynlaisia odotuksia. Toivoin kehittyväni niin ohjaajana, ratsastajana kuin hevosalan ihmisenä. Enkä todellakaan joutunut pettymään. 

Puitteet ovat loistavat niin ratsastukseen kuin työntekemiseen ja talli sekä sen ympäristö ovat siistejä ja suunniteltu toimiviksi. Tallilla vallitsee hyvä ilmapiiri, jossa on mukava tehdä töitä, eikä kaiken tarvitse olla aina niin haudanvakavaa. Tallilta löytyy paljon laadukkaita erilaisia hevosia jotka opettavat ja haastavat kaikki omalla tavallaan. Erityisen mukavaa on ollut varsojen kouluttaminen ratsuiksi. Ratsastaa on saanut oikeastaan niin paljon kun on jaksanut ja takapuoli kestänyt. Sopivat hevoset näyttöihin löytyi niin kouluun, esteille kuin maastoesteillekkin useista vaihtoehdoista. Tunteja olen saanut pitää paljon alusta asti. On ollut mielenkiintoista päästä ohjaamaan myös englanniksi, näkövammaisia ja sosiaalipedagogista toimintaa.
Tärkeää on ollut tallin omistajien Suzannin ja Jykän kiinnostus sitä kohtaan että heillä olevat opiskelijat kehittyvät ja oppivat paremmiksi. Tekemällä oman osansa mahdollisimman hyvin on myös saanut vastuuta ja päässyt tutustumaan syvemmälle ratsastuskoulun pitoon. Okeroisten tallia suosittelen lämpimästi kaikille oli sitten kyseessä lyhyt työssäoppiminen tai laajennettu. Okeroisten tallilta valmistuessani voin hyvällä omalla tunnolla kutsua itseäni ratsastuksenohjaajaksi tietäen että minulla on tarvittavat eväät jatkaa.

SYKSY 2017- TALVI 2019, JAKSOITTAIN 

Heips! Olen Susanna Neuvonen -98 syntynyt opiskelija Kärkölästä. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2017 ja aloitin restonomiopintoni (matkailuliiketoiminta) syksyllä 2017 Lahden ammattikorkeakoulussa.

LAMK:in restonomiopintoihin kuuluu hyvin monia työyhteisöjaksoja sekä harjoitteluja, ja paikat näille jaksoille voi joko hankkia itse tai sitten opettajan kautta. Syksyllä 2017 oli jo heti ensimmäisen 2kk pituisen työyhteisöjaksoni aika ja halusin varmuuden vuoksi ottaa opettajani ehdottaman paikan ja hän ehdotti minulle Jump Up:ia sekä Okeroisten Tallia.

En ole aiemmin ollut oikeastaan töissä missään ja siksi jännitinkin työyhteisöjaksoa todella kovasti. Itselläni ei ollut pahemmin mitään odotuksia, mutta ehkä mielessäni oli pelko siitä, että minulla tulisi olemaan tylsää, mutta samalla odotin innolla, että pääsisin kokemaan työelämää ja käyttämään oppimiani taitoja oikeasti. Aluksi saamani paikka loi hieman epävarman olotilan, sillä kuvittelin työni olevan hevosten seurassa, enkä itse ole hevosihminen ja pelkään niitä jopa hieman.

Fyysisesti en ollut tekemisissä hevosten kanssa lainkaan, mitä nyt pari kertaa silitin ja olin lähellä. Työni Okeroisten Tallilla painottui pääasiassa tietokoneen ääreen sekä etätöihin, ja tämä kelpasi minulle vallan mainiosti. Suurin tehtävistäni oli luoda ja koota Okeroisten Tallille uudet kotisivut. Kotisivujen luonnista pidin erityisen paljon, vaikka alussa olikin hieman jännittävää, kun en mitään vastaava ollut koskaan tehnyt enkä opetellut. Kuitenkin kotisivut tulivat valmiiksi ja itse olin tyytyväinen lopputulokseen ja sain lisäintoa tehdä kotisivuja uudestaankin. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutus ja sen tulosten läpikäyminen kuuluivat myös tehtäviini, sitä oli miellyttävää tehdä, sillä olimme juuri syksyn opinnoissa opetelleet kyselyiden tekemistä. Tehtäviini kuului myös sometilien päivittäminen mikä on aina mielenkiintoista ja miellyttävää, erilaisten yritysten kartoittamista ja benchmarkkaamista, mainosten tekemistä sekä muita pienempiä tehtäviä. Koin kaikki tehtävät hyvin mieluisina ja opin paljon uusia asioita, joita en vielä tiennyt enkä ollut koulussa opetellut.
Okeroisten Tallin kautta sain myös hienot mahdollisuudet päästä tutustumaan Winter-Know-How -projektiin sekä TripAdvisor-kurssiin. Sain myös mahdollisuuden työskennellä Kulttuurikuvan kanssa sekä oppia myös heiltä uusia tärkeitä asioita.

Kokonaisuudessaan työyhteisöjaksoni oli todella antoisa ja miellyttävä kokemus. Oli myös todella mukava päästä oikeasti tekemään omaan alaani kuuluvia tehtäviä ja harjoittamaan heti koulussa opittuja asioita. Opin paljon uutta ja pääsin haastamaan itseäni, näillä uusilla tiedoilla oli mielenkiintoista tehdä koulutehtäviä täysin uusin näkökulmin. Okeroisten Tallilla oli helppo työskennellä, sillä sain aina selkeät ohjeet ja rajaukset siitä mitä haluttiin, ja siitä oli aina erittäin helppo lähteä tekemään töitä. Okeroisten Tallilla sain kaiken tarvitsemani avun ja tuen, ja sen takia alun jännitys hävisikin erittäin nopeaan, ja tästä pääsen loistavasti vahvemmalla varmuudella jatkamaan uusiin työyhteisöihin.
Suosittelisin ehdottomasti, ja olenkin jo suositellut luokkalaisilleni, Okeroisten Tallia työyhteisö- tai harjoittelupaikkana.

Koen, että pieni työyhteisö auttoi ainakin itseäni oppimaan ja koin saavani kaiken tarvitsemani avun ja tuen siellä. Suuremmassa työyhteisössä saattaa nopeasti käydä niin, ettei saa kunnon perehdytystä vaan päätyy "vain yhdeksi harjoittelijoista", silloin tuskin saa niin paljoa irti työyhteisöajastaan. Okeroisten Tallilla on aina mukava ilmapiiri ja kaikki ovat ystävällisiä ja auttavaisia toisiaan kohtaan. Kiitos paljon Okeroisten Tallille!

TALVI 2017/2018 

Olen Anne Tikka, 18-vuotias ja opiskelen ratsastuksenohjaajaksi kolmatta vuotta OSAO Pudasjärven yksikössä.

Löysin Okeroisten tallin Suomen Ratsastajainliiton sivuilta ja kiinnostuin paikasta välittömästi. Lahden seutu sopi myös täydellisesti kumppanini raviopintoihin. Odotuksia minulla ei ollut, lähinnä vain jännitti uuteen talliin ja erityisesti kaupunkiin meno. Jännitys katosi kuitenkin pian mukavan työyhteisön ansiosta.

Työtehtäviin kuului perus tallityöt, talliympäristön huolto, hevosten ruokinta, oppilaiden auttaminen, ratsastustuntien pitäminen ja itse ratsastaminen. Pääsin myös osallistumaan sosiaalipedagogiseen hevostoimintaan, varsojen koulutukseen, sekä näkemään kengityksen saloja.

TOP-jaksoni kesti 4 kuukautta. Opin Okeroisten tallilla paljon uutta varsinkin aktiivipihatosta ja väkirehu-automaatista, josta minulla ei ollut vastaavanlaista kokemusta. Sopivan kokoisen työyhteisöni ansiosta sain varmuutta erityisesti ratsastustuntien pitoon, mutta myös muuhun tekemiseen. Suosittelen ehdottomasti Okeroisten tallia. Täällä pääsee työskentelemään monipuolisesti ja oppimaan uusia asioita.

SYKSY 2017 

Veera Rantanen - 18-vuotias Sysmästä. Opiskelen hevostenhoitajaksi (+yo, kaksoistutkinto) koulutuskeskus Salpauksessa viimeistä vuotta.

Okeroisten talliin törmäsin ensimmäistä kertaa netissä, kun etsin itselleni työssäoppipaikkaa Lahden alueelta. Aktiivipihatto ja laatutalli-sertifikaatti saivat minut kiinnostumaan tallista. Lisäksi hyvät bussiyhteydet olivat plussaa, kun autoa ei itselläni ole.
Työtehtävät ja työn määrä eivät tulleet yllätyksenä, mutta uusi paikka ja uudet ihmiset jännittävät itseäni aina. Tallin tavat ja porukka tulivat kuitenkin nopeasti tutuiksi ja viihdyin tallilla hyvin.
Suoritin Okeroisissa kaksi 10 viikon työssäoppimista vuoden 2017 aikana. Työssäoppeihini kuului pääasiassa hevosten ja tallin hoito.
Voin suositella Okeroisten tallia kenelle vain. Tallilla opetetaan kaikki tallilla tarvittavat taidot ja apua saa aina tarvittaessa.

KEVÄT 2017  

Moikka! Olen Sini Koikkalainen, 31-vuotias sairaanhoitajaopiskelija Lahdesta. Hevoset ovat kuuluneet elämääni pienestä pitäen, ja harrastusvuosia onkin ehtinyt kertyä melkoisen monta. Olen käynyt vuosina 2007-2009 ratsastuksenohjaajakoulu-tuksen oppisopimuksella Kuopiolaisella ratsastuskoululla, ja siihen liittyvät teoriaopinnot Ylä-Savon ammattioppilaitoksen hevostalouslinjalla. Tällöin opinnoista jäi uupumaan pieni osa, ja tarkoitus olisi suorittaa tutkinto loppuun Okeroisten tallilla. Olen oppisopimusvuosien jälkeen pitänyt ratsastustunteja sivutyönä epäsäännöllisen säännöllisesti eri talleilla, ja nautin työstä kovasti. Hevosten kanssa työskenteleminen on hyvää vastapainoa muun arkielämän kiireelle.

Okeroisten tallilla pidän erityisesti hyvin hoidetusta ja toimivasta miljööstä, laadukkaista ja kivoista hevosista ja mukavasta henkilökunnasta ja asiakkaista. Pidän tunteja ja teen tallivuoroja vaihtelevasti muiden opintojen ja töiden ohessa. Hevosista oma henkilökohtainen lempparini on "Poni", jolla olen jonkun verran ehtinyt kisaamaankin. Suosittelen Okeroisten tallia harjoittelupaikaksi, täällä saa perusteellista ja monipuolista oppia!

Okeroisten tallia suosittelen lämpimästi kaikille oli sitten kyseessä lyhyt työssäoppiminen tai laajennettu. Okeroisten tallilta valmistuessani voin hyvällä omalla tunnolla kutsua itseäni ratsastuksenohjaajaksi tietäen että minulla on tarvittavat eväät jatkaa eteenpäin. Kiitos Suzanni, Jykä, hevoset sekä ihanat asiakkaat! 

TALVI 2017 

 Olen Eveliina Peltola. Täytän toukokuussa 20 v. ja suoritan tällä hetkellä varusmiespalvelusta Parolassa. Opiskelin kolme vuotta Tampereella Ahlmannin oppilaitoksessa ja valmistuin eläintenhoitajaksi. Olen kotoisin Lahden lähettyviltä, joten etsin TOP-paikkaa kotiseudulta nettiä apuna käyttäen. 

Okeroisten tallin sijainti oli täydellinen paikka. Matka ei ollut pitkä ja tallille oli helppo kulkea. Mitään odotuksia minulla ei juurikaan ollut. TOP-jakso oli minulle hyvin opettavainen, sillä juurikaan en ole hevosten kanssa ollut tekemisissä.

Työtehtävät olivat monipuolisia. Päivät saattoivat tehtävien puolesta vaihdella paljon. Perus päivätoimiin kuului ruokkimista, siivoamista, hevosten siirtelyä ja koneiden käyttöä. Hevosten kouluttamista pääsin näkemään ja olemaan apuna. TOP-jakson pituus oli reilu 2 kuukautta.

Pidin tallilla työskentelystä ja opetus oli ammattimaista. Opin paljon hevosten kanssa työskentelystä ja toi varmuutta työskennellä isojen eläinten kanssa. Voisin suositella harjoittelupaikaksi muille opiskelijoille. Vaikka kokemusta ei hevosista olisi niin reippaalla asenteella ja kiinnostuksella tallilla oppii nopeasti tavoille.