PAIKALLISPÖRSSI 4.8.2015 Päivitetty: 4.8.2015

Siilin Ratsastuskeskus ylivoimainen Takkulassa

Takkulassa viikonloppuna järjestettyjen ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailuiden ylivoimainen menestyjä oli Siilin Ratsastuskeskus.

Kouluratsastuksen joukkuekilpailussa Siilin joukkue voitti kultaa, ja esteratsastuksessa palkinnoille ylsi peräti kaksi ratsastuskeskuksen joukkuetta. Myös ponien estemestaruudessa Siilin Ratsastajat sai kaksi mitalia.

Junioreissa menestystä niitti puolestaan Varkauden Ratsastuskeskus, joka sai kaksi mitalia. Varkauteen meni myös lupaavimman estejuniorin titteli.

Senioreissa eniten mitaleita jaettiin Peikin ratsastuskoululle. Kultaa voitti Jessica Olenius ja pronssilla oli Mia Nykopp. Hopean nappasi Johanna Huttunen Siilin Ratsastuskeskuksesta.

Kisoissa palkittiin myös muita menestyjiä. Takkulassa oli mahdollisuus äänestää parasta hevosenhoitajaa sekä huutosakkijoukkuetta. Parhaaksi hevosenhoitajaksi äänestettiin Fanny Saksa Husön Ratsastuskeskuksesta. Hän sai eniten ääniä, mutta myös parhaat perustelut.

Fanny Saksaa kehuttiin iloiseksi ja ahkeraksi hevosenhoitajaksi, joka kestää myös ratsastajien oikuttelut. Hän oli Husön ratsastuskeskuksen hevosten ainoa kisahoitaja, ja hänellä oli vastuullaan kahdeksan hevosta.

Huutosakkijoukkeista palkittiin Etelä-Vantaan ratsastuskoulu sekä Okeroisten talli. Molemmat huutosakit olivat panostaneet esiintymiseen ja kannustivat myös muita kuin oman tallin ratsukoita.

Viikonlopun aikana Takkulassa ratsastettiin yli 700 lähtöä. Ensi viikonloppuna kilpaillaan valtakunnallinen Power Cup -kilpailu joka on yhdistetty koulu- ja esteratsastuskisa. Mukaan on ilmoittautunut noin 40 poniratsukkoa ja 20 hevosratsukkoa.